Taina Ikola

Taina Ikola

Yrittäjän päivän sijoitusvinkit

yrittäjyys

Yrittäjän päivänä 5. syyskuuta kielipalvelualan ammattilaiset ja asiakkaat kokoontuivat Finlandia-talolle #KIELI2019-konferenssiin. Suomen kielipalveluyritykset SKY ry:n järjestämän tapahtuman teemana oli tänä vuonna ”KIELIBISNES – BISNESTÄ KIELESTÄ”. Teemalla haluttiin tuoda esiin kielen merkitys taiteen ja kulttuurin lisäksi liiketoiminnassa aikana, jona monikielisyydestä on tullut monen yrityksen arkea ja avain menestykseen. Tilaisuuden avasi SKYn puheenjohtaja ja Delinguan toimitusjohtaja Katja Virtanen, minkä jälkeen lavalle astui sijoittaja Kim Väisänen.


Keskity ja hajauta

KIELI2019-konferenssin keynote-puhujaksi oli valittu itseään sarjaepäonnistujaksi tituleeraava yrittäjä ja sijoittaja Kim Väisänen, joka tempaisi yleisön mukaansa nauruhermoja kutkuttavalla esityksellään. Väisänen kertoi esityksessään urastaan ja perustamastaan Blancco-nimisestä yrityksestä, jonka liikeideana oli tietojen hävittäminen. ”Yhtä mielenkiintoista kuin katsoa kuivuvaa maaliseinää”, toteaa Väisänen. Yritys kuitenkin kasvoi ja kansainvälistyi, mikä johti lopulta firman myymiseen brittiläiselle pörssiyhtiölle. Sitten koitti hänen uransa raskain työkeikka, reilun vuoden mittainen pesti koti-isänä. Koti-isänä Väisänen ryhtyi sijoittajaksi, ja tänä päivänä hän onkin tunnettu nimenomaan startup-sijoittajana ja bisnesenkelinä. Sijoittamisen alkumetreillä Väisänen päätyi sijoittamaan toimistojen puhelinkoppeja valmistavaan yritykseen Frameryyn. Sijoituksen kanssa kävi ns. munkki: kun vuonna 2014 yrityksen liikevaihto oli 1 miljoona, tänä vuonna se on jo yli 100 miljoonaa. Jo ensimmäisen sijoituksensa avulla Väisänen oppi keskittymisen tärkeyden. Hän antaakin yrittäjille ensimmäiseksi neuvoksi fokuksen säilyttämisen. Se on tämän bisnesenkelin mukaan menestyksen elinehto.

”A lesson from Wall Street. Don’t put all your eggs in one basket”, kuuluu Väisäsen toinen vinkki. Tästä saimme konferenssissa kuulla konkreettisen esimerkin. Jos sinulla on 50 000 euroa sijoitusta varten, sijoita 30 kertaa 1 000 euroa ja 20 kertaa 1 000 euroa johonkin muualle. Sijoittamisessa hajauttaminen on tärkeää, joten älä sijoita ainoastaan yhteen kohteeseen. ”Ja jos hajautat, hajauta toimialojen välillä. Ei pelkästään yhdelle alalle”, Väisänen lisää.

Kun Väisäseltä kysytään, mille aloille kannattaa sijoittaa, vastaus kuuluu: ”En sijoita peleihin, tekoälyyn enkä AR:ään (lisätty todellisuus). Verkkopalveluihin tulee sijoitettua, viimeksi sijoitin lippukauppaan.”

 

Tiimin merkitys

Tiimin roolista Väisäsellä on myöskin sananen sanottavanaan. Väisäsen mukaan sen merkitys ei nimittäin ole kovinkaan suuri. Väisänen kumoaa ”muuta ei tarvitakaan kuin tiimi” -väittämän ja sanoo markkinakoon ja kysynnän olevan ratkaisevia tekijöitä, ei sen, millainen tiimi sinulla on. Mikäli loistava tiimi ja surkea markkina kohtaavat, markkina voittaa. Väisänen valaisee asiaa esimerkillä: ”42 % firmoista kaatuu kysynnän puutteeseen. Se on se alkoholiton kossu ja työnnettävä auto.” Mikäli kyseessä on keskivertotiimi ja loistava markkina, markkina voittaa jälleen. Kun taas loistava tiimi kohtaa loistavan markkinan, ihmeellisiä asioita tapahtuu. Samaan hengenvetoon Väisänen kertoo parikymppisen yrittäjän olevan vale. Menestyneimmät startup-yritykset perustetaan vasta 45-vuotiaana. Suorapuheiseen tapaansa Väisänen kehottaa myös olemaan ottamatta kavereita yhtiökumppaneiksi, sillä se nostaa epäonnistumisen todennäköisyyttä.

Väisäsen esitys #KIELI2019-konferenssissa oli hauska ja opettavainen – etenkin jos olet aikeissa ryhtyä yrittäjäksi tai sijoittajaksi. Varsinkin kun vietettiin Yrittäjän päivää, moni kielipalvelualan yrittäjä löysi Väisäsen esityksestä yhtymäkohtia omaan toimintaansa. Myös me Delinguassa olemme toimineet yrittäjävetoisesti pian 15 vuotta. Meillä on loistava tiimi ja kielipalveluille riittää kysyntää. Kaiken kukkuraksi yritystä luotsaa keski-ikäinen naisyrittäjä, joita Väisänen pitää lähtökohtaisesti nuoria poikia parempina yrittäjinä ja sijoituskohteina.