Anni Kemppainen

Anni Kemppainen

Toimistokoira parantaa työhyvinvointia - muista kuitenkin nämä asiat

kielikoutsicrew

Toimistokoira ei enää ole harvinainen näky työpaikoilla – etenkin luovien alojen toimistoissa haukkuja hyörii yhä useammin. Myös Delingualla on oma, epäsäännöllisen säännöllisesti päivystävä toimistokoira, Instagram-tililtämme tuttu Toto (kuvassa).

Toimistokoira lisää hyvinvointia, parantaa työilmapiiriä ja jopa helpottaa työpaikan sisäistä kommunikaatiota. Ja ainakin toimistokoirasta saa hyvää materiaalia firman sometileille! Koirallekin voi olla kivempaa viettää päivänsä toimistossa ihmisten keskellä kuin yksin kotona.

Mitä sitten pitäisi ottaa huomioon, jos pohtii oman koiransa tuomista töihin? Kysyimme asiakkaaltamme Suomen Kennelliitolta. Kysymyksiin vastasivat henkilöstöpäällikkö Piritta Kupari ja osastopäällikkö Kirsi Salmijärvi.

 

Millainen koira sopii toimistokoiraksi ja millaiseen toimistoon koiran voi tuoda?

Toimistokoiran tulee olla ystävällinen ja sosiaalinen, perustottelevainen ja sisäsiisti. Sen pitää myös osata rauhoittua itsekseen omistajan ollessa palavereissa tai lounaalla. Viime kädessä työnantaja päättää, saako työpaikalle tuoda koiria. Työntekijöiden tai koiran turvallisuus tai terveys ei saa vaarantua.

Jotkut koirat viihtyvät toimistossa joka päivä, toisille riittää päivä tai pari viikossa. Joillakin aloilla, kuten terveydenhuollossa, koiria ei välttämättä suositella toimistoon ollenkaan.

 

Entä jos joku on allerginen?

Työnantaja tekee linjauksen. Jotkut organisaatiot mainitsevat jo työnhakuilmoituksessa, että toimistossa on koiria. Jos työpaikalla on allergisia, on parasta, ettei koiria tuoda toimistoon tai ainakaan kaikkiin tiloihin.

 

Millaisia valmisteluja toimistolla kannattaa tehdä koiraa varten?

Koiralla pitää olla oma paikkansa, esimerkiksi omistajan työhuone. Voi myös olla hyvä sopia, että koiran ruokakupit pidetään omistajan huoneessa, koiranruokia ei säilytetä jääkaapissa ja koiria ei tuoda keittiöön tai taukotilaan.

Sisustuksen tulisi olla mahdollisimman helposti siivottava ja jokapäiväinen siisteys on tärkeää. Esimerkiksi lattian materiaalin on hyvä olla sellainen, että se ei kerää koirankarvoja, ja lattia voidaan pyyhkiä rätillä. Koiran omistajan vastuulla on tietenkin siivota mahdolliset vahingot.

Severi, yksi Kennelliiton omista toimistokoirista, on kasvanut toimistokoiraksi pennusta saakka. Severin kohdalla normaali koiran peruskoulutus on riittänyt. Severi on päivät omistajansa huoneessa, jossa sillä on oma makuupaikka, puruluita ja vesikuppi. Huoneen ovi on pääsääntöisesti auki, mutta siinä on koiraportti, joten Severi ei pääse päivän aikana omille teilleen. Kennelliiton toimistolla on myös muita koiria, joten esimerkiksi töihin tullessa Severin on osattava kulkea käytävällä nätisti muiden koirahuoneiden ohi.

 

Mitä hyötyjä toimistokoirasta on?

Koiran ottaminen mukaan töihin helpottaa sekä omistajan että koiran päivää: koiralle ei tule liian pitkä päivä yksin kotona eikä omistajan tarvitse kiirehtiä työpäivän jälkeen kotiin koiraa ulkoiluttamaan.

Työpäivän tauotus on tärkeää vireyden ylläpitämiseksi – koira on hyvä syy lähteä happihyppelylle! Rapsuttelutauot taas auttavat työntekijöitä irtautumaan työstä, rentouttavat ja laskevat stressitasoa.

 

Huom. Teksti käsittelee vain toimistokoiria. Kennelliton vinkit eivät koske opas-, avustaja-, hypo- (diabetes), kuulo- ja tukikoiria (epilepsia, diabetes), jotka saavat lähtökohtaisesti liikkua kaikkialla omistajansa mukana.