Katja Virtanen

Katja Virtanen

Jatketaan samaan malliin

asiakastyytyväisyys, käännöstoimisto

On taas se aika vuodesta, jolloin suunnittelemme tulevaa ja teemme tilinpäätöstä siitä, missä olemme tänä vuonna erityisesti onnistuneet ja missä meillä on vielä parannettavaa. Vaikka pyydämme palautetta käännöksistä, tulkkauksesta ja kielikoulutuksesta päivittäin, toteutamme vuosittain marraskuussa laajamittaisen palautekyselyn, jonka tuloksia vertaamme edellisvuosiin. Haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia palautekyselyymme osallistuneita arvokkaasta palautteesta.

 

Asiakaskokemus huippuluokkaa

Kyselyn tulokset ovat vuodesta toiseen yksiselitteiset. Kyselyyn vastanneista 445 asiakkaasta huimat 99,1 % on tyytyväisiä saamaansa kokonaispalveluun. Jopa 96,2 % olisi valmiita suosittelemaan Delinguaa myös muille. Meidät erottaa kilpailijoistamme selvästikin huippuluokan asiakaspalvelu, nopeus sekä aito halu kehittyä tekemisessämme. Meitä pidetään joustavina, ammattilaisina ja erittäin helposti lähestyttävinä. Erään asiakkaan mielestä Delingua on ainoa käännöstoimisto, joka ihan oikeasti toimii.

Toki palautteen joukkoon mahtuu myös rakentavia kommentteja. Käännöstemme laatu ei ole tulosten valossa huonontunut, mutta etenkin kiireaikoina terminhallintaan ja tekstien jouhevuuteen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Otamme palautteen nöyrinä vastaan, sillä vain palautteen avulla voimme parantaa toimintaamme. Olemmekin suunnitelleet korjaavia ja ehkäiseviä toimenpiteitä ja lupaamme kiinnittää asiakkaidemme esiin nostamiin asioihin jatkossa enemmän huomiota.

 

DelinguaCX jatkuu

Koska olemme aidosti kiinnostuneita asiakkaidemme tarpeista ja jatkuvasta parantamisesta, järjestimme äskettäin palvelumuotoiluoppeihin perustuvan DelinguaCX-asiakaskokemustyöpajan. Palvelumuotoilijan fasilitoimassa työpajassa pohdimme yhdessä asiakkaidemme kanssa Delinguan palveluja, palveluprosessia, asiakaskohtaamisten laatua sekä viestintää. Yhdessä oivaltaen ideoimme, miten voisimme vielä parantaa yhteistyötämme.

Saimme paljon kiitosta asiakaskokemustyöpajan järjestämisestä, mikä kannustaa meitä jatkamaan DelinguaCX-asiakaskokemuskartoitusta erilaisin tavoin myös ensi vuonna. Tavoitteemme on nostaa kielipalvelujen hankinnan asiakaskokemus aivan uudelle tasolle siitä huolimatta, että joidenkin osallistujien mielestä hyvää saattaa olla jopa vaikeaa parantaa. Nöyrästi haluan kiittää kaikkia osallistujia ja toivon, että vuonna 2019 DelinguaCX tavoittaa entistä enemmän vanhoja ja tuleviakin asiakkaitamme.

 

Tällainen on Delingua

Näin loppuvuonna olemme myös järjestäneet sisäisiä strategiapäiviä ja työpajoja sekä suunnitelleet tulevaa. Esimerkiksi markkinointitiimimme pohti hiljattain, miten Delinguan viestiä voisi kirkastaa. Tiedämme saamamme palautteen perusteella melko hyvin, mikä meidät erottaa kilpailijoistamme. Mutta millaisen mielikuvan haluamme välittää itsestämme ja millainen asenne meistä jo nyt välittyy?

Aikamme ideoituamme ja hillittömiäkin ideoita palloteltuamme myyntipäällikkömme Anu katsoi kenkiäni ja sieltä se sitten tuli: Delingua on kuin Minna Parikan pupukengät. Olemme ammattilaisia olematta kuitenkaan tylsiä. Haluamme olla tunnettuja korkeasta laadusta ja tuoda samalla iloa ja väriä niin asiakkaidemme kuin yhteistyökumppaneidemme päivään ja kokemukseen meistä. Ihan kuten eräs asiakas vastasi kysymykseen, mikä erottaa meidät muista: look & feel.

Olen ylpeä siitä, millaisia olemme ja millaiseksi asiakkaamme meidät kokevat. Siksi en lupaa ensi vuodeksi huikeita uusia juttuja tai avauksia. En lupaa, että jotain mielettömän hienoa olisi tulossa tai että odottaisin ensi vuotta enemmän kuin mitä olen odottanut jokaista työpäivääni Delinguassa koko yrittäjäurani ajan. Toivon, että kaikki jatkuu samaan malliin, jatkuvasti vähän paremmin - kuten asiakkaamme toivovat.

Haluan kiittää vielä lämpimästi kaikkia Delinguan asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja maailman parasta tiimiämme vuodesta 2018 ja toivon onnea ja menestystä vuoteen 2019!